![]() | ![]() | ||
![]() - toimi häkkikanalakiellon puolesta nyt! Varustellut häkit Vuoden 2012 alussa perinteiset häkit kanaloissa kielletään, mutta kanojen pitäminen varustelluissa eli virikehäkeissä on silti edelleen sallittua. Varustelluissa häkeissä kanoilla on orsi, pesä sekä ainakin ajoittain pehkualue käytössään. Tämä on pieni askel parempaan. Myös varustellut häkit ovat erittäin ahtaita: kanaa kohti häkissä on tilaa noin 600 cm2 eli vain 50 cm2 perinteistä häkkiä enemmän. Orsitilaa on niin vähän, etteivät kaikki linnut pysty lepäämään yhtä aikaa. Pienen pehkualueen käyttöaika on usein rajattu pariin tuntiin päivässä. Varustelluissa häkeissä suurin osa kanojen liikkumis- ja kehonhoitokäyttäytymisestä, kuten siipien levittämisestä ja itsensä sukimisesta, on lähes yhtä mahdotonta toteuttaa kuin perinteisissä häkeissä. Korkean eläintiheyden takia on yleistä, että virikkeitä pystyy todellisuudessa käyttämään vain osa häkin kanoista. Silloin muut kanat elävät ikään kuin perinteisessä häkissä. Myös luunmurtumia esiintyy, koska liikunnan vähyyden takia kanojen luuntiheys jää normaalia alhaisemmaksi.
Häkkikanala | Varusteltu kanala | Lattiakanalat ja kerrosritiläkanalat | Luomukanala |
|
![]() |